perjantai 20. syyskuuta 2019

Yöimetys -loppu.

Yöimetyksen lopetusta valmisteltiin siis arkiviikko. Puhuin Touholle asiasta, ja öisin imetin vain lyhyesti nojatuolissa.

Läjhtötilanteessa imetys takasi yöunien jatkumisen tyypillisesti klo 02, 04 ja joskus kuuden maissa toivoen, että nukuttaisiin vielä pieni hetki. Lisäksi Touho saattoi herätä myös iltayöstä, jolloin saattoi riittää pikainen pistäytyminen ja tutin tarjoaminen.

Maidoton yö numero 1

Koitti perjantai-ilta. Sanoin Touholle ja Ulpulle heipat ja lähdin töihin. Touho söi puurot. Iltahommat tehtiin perinteiseen tapaan, ja Ulpu peitteli Touhon omaan sänkyyn unille. Touhis nukahti totutusti hyvin itsekseen klo 19.30. Siitä se alkoi.

 *22-23 maissa kuuluu kaksi kertaa huutelua ja Ulpu käy antamassa tutin suuhun. Unet jatkuvat.
*klo 01 Touho huutaa. Touho tahtoo maitoa. Ulpu pistäytyy huoneessa ja toivottaa hyvää yötä. Touho raivoaa ja pääsee syliin. Sylissä raivo yltyy infernaaliseksi rääkymiseksi ja potkimiseksi. 5 minuutin jälkeen Ulpu laskee huutavan raivopään takaisin sänkyyn. Pari pistäytymistä myöhemmin Touho on nukahtanut. Ja herää taas. Ja rauhoittuu. Ja huutaa taas. Ulpu pistäytyy huoneessa vielä muutaman kerran huudon yllyttyä. Välillä Touho raihoittuu itse.
*klo 02.15 Touho nukkuu rauhallisesti
*05.30 tulen töistä hiljaiseen kotiin. Syön ja pesen hampaat. Touho herää. Ulpu käy tarjoamassa tuttia, jonka Touho työntää pois. "Nyt on yö. Hyvää yötä." Minuutin-kahden päästä on taas hiljaista.
*07.30 herää iloinen lapsi. Lapsi ei ole iloinen, kun ei saa heti tissiä.

Maidoton yö numero 2

Touho menee nukkumaan tavalliseen tapaan puoli kahdeksan aikaan. Joskus aamuyöllä kuuluu itkua, joka ei rauhoitu itsekseen. Ulpu käy toivottamassa hyvää yötä. Parin minuutin päästä kaikki nukkuvat taas. Aamulla herätään seitsemän aikaan.

Siinäpä se

Viikkoa myöhemmin kasassa on hyvin nukuttuja öitä. Touhon luona on käyty pistäytymässä kerran yössä tai ei kertaakaan. Oliko tämä oikeasti näin helppoa? Nyt sitten jossitellaan, olisiko yöimetys pitänyt lopettaa aiemmin. Vai olikohan tämä ehkä juuri siksi niin helppoa, että aika oli oikea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti