Ulpu on myös alkanut bongailemaan oireita mun puolesta. Eräskin aamu sain kamalan hikoilukohtauksen aamukahvin juotuani, niin johan oli Ulpu arvuuttelemassa, että mitäpä jos nyt olenkin raskaana. Tai kun ruoka ei maistu. Tai kun kärsin aamuyön unettomuudesta. Olihan näitä asioita, jotka ajoivat testaamaan päivää ennen oletettuja kuukautisia. Testiviivan paikka oli kyllä niin valkoinen kuin olla voi. Tälläkin kertaa Ulpu huokaisi ja sanoi, että oli odottanut positiivista tulosta. Minulla oli myös sellainen lähes positiivinen 50/50-kutina, että ajattelin sen olevan mahdollista. Se on aika paljon, voin sanoa, itseni ja pessimistisen luonteeni tuntien.
Olen todella tyytyväinen tutusta 29 päivän pituisesta kierrosta. Mietityttää kovasti, että otinko alkuun tästä projektista sellaisen stressin, että kierrotkin venyi sen takia. Onhan se mahdollista. Usein toivon, että mahassa olisi sellainen luukku, josta voisi tarkistaa, mitä sisuksissa tapahtuu. Selviäisi nippailut ja nappailutkin, kun katsoisi vaan että "jaahas, siinä se suolen mutka sykkii. Ei mitään uutta." No joo. Höpö höpö.
Nyt koitan keskittyä joululahjavalmisteluihin. Tarkoituksenani on tehdä tänä vuonna itse lahjoja, ainakin sukujen pienille, ja joitain muitakin ideoita on korvan takana. Ompelukärpänen on purrut pahemman kerran, ja lasten vaatteita on kiva ommella. Alkaa olla lähipiirin lapsetkin jo sen verran isoja, ettei lasten koot ole enää montaa vuotta käytössä. Nyt otan ilon irti. Voi, kuinka kutkuttaisi ommella vauvan vaatteita, mutta siihen hommaan en lähde, ennen kuin on varmasti tiedossa vaatteille käyttäjä. Olisipa pian odotus totta, ja pääsisin häärimään kotia vauvakuntoon. Oi voi. Tämä on nyt varmaan se biologinen kello ja vauvakuume ja kaikki kielikuvat yhdessä koossa, minussa.
