perjantai 23. joulukuuta 2016

joulujännää

Negatiivinen testi, tänään on 17 dpo. Menkkoja ei näy. Toissapäivänä oli tuntemuksia, että menkat olisi tuloillaan, mutta ei. Odotin niitä alkaviksi 15-16 dpo aikaisempien kiertojen perusteella. Olisin halunnut odottaa vielä huomiseen testaamisen kanssa, silloin menkat olisi 2 päivää myöhässä. Tänään lähdetään joulureissukiertueelle, niin ajateltiin, että parempi hoitaa testin teko ennen lähtöä. Aiemman negan testasin jo 12 dpo, ja silloin päätin vain odotella kuukautisia. Ulpu on myös sitä kastia, että odottaa mieluummin menkkojen saapumista tai saapumatta jäämistä. Eiköhän menkat sieltä puske tän päivän aikana.

edit. jouluaattona 18 dpo tuli joulupukki ja menkat iltapäivän puolella

tiistai 13. joulukuuta 2016

Malttia piinapäiviin

Nyt on kulunut noin  viikko ovulaatiosta. Kävin tänään ottamassa kaksi rokotusta ammattini puolesta. Ajankohta rokotuksille on mitä loistavin, täytyy sanoa. En voi lietsoa itseäni turhaan toivoon liian helposti, kun moni mahdollinen raskausoire voi olla myös rokotusreaktio. Lämmön nousu, väsymys, heikotus, kaikki flunssaoireet...Ette minua hetkauta!

Sori, seuraa kakkajuttuja. Eilen aamulla aivan liian aikaisin heräsin kamalaan mahakipuun. Se tuntui alavatsalla, ja muistutti menkkakipuja, paitsi tuntui että kipua oli koko lantion täydeltä, kun menkkakrampit mulla tuntuu yleensä ihan kohdun seudulla tai joskus selän puolella  Kipu kesti yli tunnin, ja olin varma, että jotain raskautumiseen liittyvää tapahtuu. Jossain vaiheessa nukahdin uudelleen vielä hetkeksi, ja herätessäni kipu oli poissa. Tein aamutouhujani tavalliseen tapaan. Menin vessaan, ja aivan varoittamatta vastassa oli järkyttävä vesiripuli. Ja parin tunnin päästä uusinta. Fiilis lannistui aika pahasti, kun tajusin, että taisi mahakivun syynä olla jonkin aivan muu kuin tuleva perheenjäsen... Tai siis, voisihan tuokin episodi liittyä alkavaan raskauteen, mutta yritän olla innostumatta. Kerronpa silti, että maha on ollut oudon tuntuinen tuosta aamusta lähtien. Oikeastaan jo vähän sitä ennen. "Ilmava" olo on ollut myös... kröhöm.

En jaksa odottaa! Tosi ristiriitaista, kun muuten nautin joulunalusajasta todella paljon. Kotona on kaikkea ihanaa pikkupuuhaa, enkä toivoisi tämän ajan olevan ohi liian nopeasti.



maanantai 5. joulukuuta 2016

Napakymppi kierroksella 4

Tässä ollaan taas! Neljäs yritys käynnissä.

Aiemmasta uhostani huolimatta Ulpu ei päässyt vauvantekoon mukaan. Pidin parhaani mukaan Ulpun menossa mukana kuvaviestein. Onneksi hänellä oli myös mukava syy olla muualla ystäviensä seurassa, joten toivon ettei tilanne ollut hänelle rankka. Vaikka kyllä me molemmat olisimme mieluummin olleet yhdessä inseminaatioreissulla. Täytyy sanoa, että itse toimitus on ollut mukavampi niillä kerroilla kun olen voinut vaan ottaa rennosti ja antaa toisen hoitaa värkkäilyt. ;) Toisaalta, parempi on, että tämä projekti ei ole koko elämä, ja muutakin voi suunnitella. Etenkin kun kuukautiskierrot on nyt olleet arvaamattomia pituudeltaan.

Inseminaatio on siis tehty eilen, ja tänään ovulaatiotesti näyttää plussaa. Ajoitus osui kerrankin juuri napakymppiin. Jes! Mulla on muutenkin tästä kierrosta toiveikas olo. Hassua, jännittää jotenkin erityisen paljon. Tuntuu, että tämä yritys olisi tullut jotenkin erityisen nopeasti, vaikkei elämässä ole ollut mitään erityistä meneillään. Jaa. Kai se normaali 29 päivän kierto vaan hujahtaa hetkessä.

Iiks, miten jännää. Ennen joulua tiedetään jo, miten käy. Nyt Pukkeli-ukkeli pliis!