Hankinnat alkakoot

Hurjaa, tänään on jo viikot 14+5. 15. raskausviikko. Mieletöntä! Ensimmäiset vaateostokset pikkutyypille tehtiin viikko sitten. Lähdettiin kirpputorille sillä mielellä, että vauvalle saa ostaa jotakin, jos mieluisaa löytyy. No ei löytynyt kirpputorilta, mutta aleissa tuli hullaantuminen. Tyypillä on nyt ihanat kesäiset lappuhaalarit ja kolme erilaista päällyspaitaa. Jossain vaiheessa täytynee vaatteita hankkia myös järkimielellä, esim. bodeja ja muuta perusvaatetta. Varmaan jonkin verran saadaan kaveriltakin pientä vaatetta.


Oon myös miettinyt kovasti, että minkä kokoista vaatetta uskaltaa edes ostaa?? Itse olen melkein 180 cm pitkä ja tyyppi oli ikäistään isompi jo nt-ultrassa! Mulla on myös veli, joka syntyi 57 senttisenä eikä kukaan meistä sisaruksista ole alle 52 cm:n jäänyt ekassa mittauksessa. Siksi ajattelen, ettei oikein uskalla 50-kokoa hankkia enkä kovin paljon 56 kokoakaan, jos se mahtuu viikon päälle. Toisaalta sitten, jos tyyppi saapuukin ennen aikojaan, tulee puvusto olemaan mahdottoman suuri. Tadaa, meikä taas stressailee etukäteen... :D


Kärryhöyry on alkanut myös! Vertailen kuumeisesti rattaiden ja vaunujen ominaisuuksia ja mittoja, ja mietin juuri meille sopivaa menopeliä. Pieni ja näppärä sen olisi oltava, mutta silti tukeva ja sellainen, jolla pääsee lumessa eteenpäin. Mieluusti vähän tilaa tavaroillekin, koska ollaan kaupunkilaisia ja kuljetaan kävellen ja julkisilla kaikkialle, myös ruokaostoksille. Suosituksia? Tästä pienen tyypin kulkuvälineestä taitaa tulla mun projekti, sillä Ulpu ei juuri jaksa kiinnostua teknisistä ominaisuuksista. Kuulemma hyvä, jos on helppo käyttää eikä ole liian montaa vipua ja saranaa. Selvä! Jätän Ulpun fiilistelemään suloisia vaatteita ja jatkan vertailevaa selvitystä. Pian täytyy päästä suorittamaan koeajoja.


Raskaudesta kertomista töissä olen päättänyt viivyttää mahdollisimman myöhälle. Saa nähdä milloin mahakumpu paljastaa. Vielä se ei ulospäin mitenkään näy, paitsi ehkä vähän huonossa ryhdissä ja iltaisin, jolloin kyse on enemmänkin turvotuksesta. Maha vain tuntuu kovalta ja pinkeältä. Tiukimmat farkut jätin käytöstä pois heti joulun jälkeen. Nyt koitan selvitä yksillä löysemmillä housuilla, ja kotioloissa tietysti collareilla ja vastaavilla. Parina päivänä olen vetänyt jalkaan resorivyötäröiset mammafarkut, mutta vielä ne valuvat ikävästi päältä. Eli siis äitiyspöksytkin olen jo hankkinut! Elämä on yhtä shoppailua, kun odottaa. Ja kaikki on vasta alussa.

Pieni on niin suuri

Mun odotukseni alkoi todella vasta aivan äskettäin. Tyypillä menee hyvin! Kävimme nt-ultrassa, jossa nähtiin pieni, joka on jo kovin suuri. Tyyppi oli kasvanut 12+4 viikoille mennessä jo 68 mm:n mittaiseksi päästä peppuun, mikä vastaa neljä päivää vanhempaa! Kuulemma viiden päivän heitosta olisi laskettua aikaa siirretty. Olisipa siitäkin tullut keskustelu, kun ultratessa jo sanoin, ettei tyyppi voi olla päivääkään vanhempi, eikä ultraaja oikein tuntunut ymmärtävän. Selitteli vaan, kuinka hedelmöityshetkeä ei voi tarkasti tietää. Vaikka alkuun käytiin läpi raskautuminen inseminaatiolla. Siinä kohtaa kätilöä tosin vielä kiinnosti vain munasolujen ikä riskilaskentaa varten, ja varmisteli, ettei munasoluja ole kerätty aiemmin.


Pieneltä löytyi kaikki tässä vaiheessa raskautta todennettavissa olevat rakenteet. Niskaturvotus oli suurimman mittauksen mukaan 1,4 mm ja kromosomihäiriöiden riskit matalat. Siellä se kellui ja otti pari kertaa kunnon potkun kohdun seinämästä. Hassua ajatella, että siellä on pienellä menot päällä, eikä me täällä tiedetä niistä mitään! Napatyveä ei olisi millään näyttänyt ja sen takia ultrattiinkin mahan päältä ja alakautta ja taas mahan päältä.


Kumma sattuma kävi tuolla reissulla. Omaa vuoroamme odotellessa työkaverini tuli puolisonsa kanssa yhdestä äitiysultran huoneista. Työkaveri ei uskoakseni minua nähnyt istumassa viistosti palkin takana odotustilassa. Mietin, että ihan mahtavaa! Varmaankin työkaveri on samalla asialla äitiysultrassa. Saan jakaa odotushössötyksen työpaikalla jonkun kanssa, eikä kaikki huomio keskity minuun. Tänään sitten olen toisella fiiliksellä, kun sain ilmoituksen, että kyseinen työkaveri on suhteellisen pitkällä sairauslomalla. Heille ei tainnutkaan tulla hyviä uutisia... Itsekkäästi itseeni palaan, ja totean että töissä kertominen ahdistaa tämän takia kahta kauheammin. Ahdisti se muutenkin.


Aion myös pantata kertomista siihen, että työpaikan virka, jota olen hakenut, on täytetty. Syrjiminen raskauden perusteella on laitonta, mutta en haluaa ottaa riskiä, että joutuisin jäädä jossittelemaan.


Meille tulee heinäkuussa vauva!