Oireita

Ennen raskauden alkua olin täysin vakuuttunut siitä, että olo olisi kerrassaan kummallisen erilainen, jos raskaus alkaisi. Huomenna tulee täyteen 10 + 0 viikkoa ja tähän mennessä olen kummastellut oireettomuutta ja ehtinyt kyllästyä myöhemmin ilmenneisiin oireisiin.


Viikot - 6+
Haloo! Missä oireet. Testissä on hieno viiva ja testailen joka toinen päivä uskoakseni, että raskaus on alkanut. Ulpu pyytää rahoittumaan, mutta minä rauhattomana tökin tissejäni, joissa ei ole mitään erilaista kuin ennen. Johan on! Myöhemmin alkuraskauden ultrassa saan lääkäriltä armahduksen, kun hän kertoo, että tekemäni n. 5 raskaustestiä on hyvinkin keskimääräinen luku tehtyjä testejä heidän klinikallaan raskautuneiden kesken. Hä hä.


Viikot 6+1 - 8+ jotakin
Huonoa tekee. Kuin loppumaton matkapahoinvointi. Matkaksi riittää aamuisin kyljen kääntäminen. Pian opin, että jatkuva syöminen pitää etovan olon kurissa. Ja minähän syön. Koko ajan. Syön aamupalan, aamun välipalan, lounaan, iltäpäivän välipalan, päivällisen ja iltapalan. Ja työpäivän ajan lisäksi vähintään tunnin välein jotakin pientä suolaista. Suolakeksejä kuluu! Kaiken on oltava suolaista. Makea ei maistu, mikä on minulle ennenkuulumatonta. Oksentaa ei ole tarvinnut, eikä saikkua ottaa. Ylpeänä tästä mussutan suolakeksejäni tyytyväisenä.


Nähdään rusina ultrassa. Tämähän on totta! Tissit on tavalliset. Tuntuu, että minua on huijattu tissitarinoilla.


8+0 - 9+6
Väsyttää. Nukahdan nykyisin helposti, mikä on hyväkin asia, koska tavallisesti olen kova stressaamaan ja nukahtaminen on vaikeaa. Viikonloppuna päiväunet on ihan huippu juttu! Arki-iltoina olen tyytyväinen jos saan tiskit hoidettua ja käytyä suihkussa. Sohva on mukava. Etova olo on menossa mukana. En enää jaksa, kun 1 1/2 tunnin tiimipalaveri töissä on tuskaa etovan olon vuoksi. Tissit! Ne on ehkä hieman suuremmat. Ei kai ihmekään, sillä ensimmäinen neuvolakäynti paljastaa painon nousseen 4 kiloa... Kiitti suolakeksit! Tosin neuvolatäti ymmärtää. Sanoo, ettei juuri oikeanlainen ravitsemus ole vielä kovinkaan tärkeää, toisella kolmanneksella sitten. Pelottaa minkälaiseksi tankkeriksi tämän raskauden aikana ehdinkään kasvaa. Melkoisen kookas kun olen naiseksi muutenkin.

Hiirisydän

Pieni hyypiö on todellinen! Alkuraskauden ultrassa käytiin rv 7+5. Kaikki näytti hyvältä, ja pieni vastasi täsmälleen viikkoja kokonsa puolesta. Kokoahan oli jo 14,2 mm. Ja se vipattava sydän! Voih. Saatiin ultrakuvat mukaan. Siinä sitten lääkäriltä kyselin, että mikähän pää on pää ja mikä on se toinen pää. Ulpulla tuntui olevan parempi hahmotus asiassa kuin minulla. :D Ei varmaan ihmekään, sillä itse olin ultrauksen aikana niin jännittynyt, että en oikein tajunnut, mitä tapahtui, ja pääni pyöri hermostuneena ruudun ja Ulpun naaman väliä vimmatusti. Ulpu puolestaan näytti tapittavan ruutua silmät naulittuna alusta loppuun. Pääasia, että kaikki on kunnossa, ja molemmat nähtiin se sykkivä sydän, joka toi mieleen pienen hiiren.

Sentin mittainen

Jos kaikki on hyvin, sisuksissani kelluu n. sentin mittainen tuleva tyyppi. Viikkoja on tänään suunnilleen 7+0. Ihan mieletöntä. Ensi viikolla päästään alkuraskauden ultrassa kurkkaamaan, onko asian laita todellakin näin. Neuvolakin on jo varattu. Aikataulujen yhteensovittamisen vuoksi ollaan jo 10. viikon lopulla, kun neuvolaan mennään. Varasin sitten neuvolan tädin ohjeistuksesta jo samalle päivälle labra-ajan verikokeeseen sikiöseulontoja varten.


Ihan alkuraskaus on mennyt aikalailla sumussa ja asiaa sulatellen. Ehkä itsellekin yllätyksenä tuli oma suhtautuminen. Olen ollut pelokas. Eniten pelottaa olla iloinen alkaneesta raskaudesta. Tänään koin ensimmäisen kerran sellaisen hetken, jolloin olin puhtaasti onnellinen nykyhetkestä ja raskaudesta. Siitä rohkaistuneena tännekin nyt kirjoittelen.


Meistä tulee vanhempia! (ja vieläkin haluan kirjoittaa ehkä)

Yhä raskaana

Jes! 17 päivää ovulaatiosta. Menkoista ei merkkiäkään, ja hieno viiva testissä tänä aamuna! Joko uskaltaisin hieman hihkua onnesta ja jännityksestä. Meille tulee vauva ensi kesänä. Meistä tulee kolme.


Tänään aion ilmoittaa klinikalle. Milloin neuvolaan pitäisi soittaa? Nytkö heti?

Toden sanoi

...kolmas kerta. Clearblue sanoi "raskaana 1-2 viikkoa".


Mitä!? Minä olen raskaana. Meidän tuleva lapsi on saanut alkunsa. Ei vielä oikein uppoa tajuntaan.


Olen innoissani! Samalla olen pelokas. Miksi testasin jo nyt? Mitä jos menkat alkaa normaalisti kuitenkin?


Dpo 10 testasin ekan kerran netin halpisliuskalla negatiivisen. Seuraavana aamuna eli dpo 11, kun inseminaatiosta oli 12 päivää,oli liuskassa juuri näkyvissä oleva viiva. Varovainen toivo heräsi. 4 tunnin päästä työpaikan vessassa tein elämäni ensimmäisen digitaalisen testin. Raskaana! Tänään dpo 12 sorruin tarkistamaan uutukaisen raskauden tilan. Ja kyllä -olen edelleen raskaana. 1-2 viikkoa.


Menkat on perinteisesti alkaneet dpo 16 eli sunnuntaina vasta alkaisi. Luulen, että uskon tämän kunnolla todeksi sitten kun menkat jää tulematta.


Mulla ei ole ollut minkäänlaisia oireita. Kroppa tuntuu samalta kuin aina tässä vaiheessa kiertoa. Se ei varmastikaan haittaa. Huvittaa vaan kaikki ne kerrat kun olen ollut vakuuttunut siitä, etten ole raskaana "koska ei tunnu erilaiselta".


Milloin tämä raskausjuttu menee tunnetasolle saakka? Karmee shokkiblokki jatkuu jo toista vuorokautta.


Ja miten vältyn ihmetystä herättämättä juomasta olutta, kun tänään tapaan kavereita pubissa?

Vuoden vikat

Viimeiset piinapäivät tälle vuodelle pyörähtivät käyntiin, kun viime torstaina tehtiin inseminaatio järjestysnumerolla 3. Samalla kaavalla mentiin, eli inseminaatio tehtiin luonnonkiertoon. Ajoitus määräytyi maanantain ultran mukaan, jossa näkyi 15 mm:n follikkeli. Limakalvo oli tuolloin vielä 7 mm. Torstaina inseminaation koittaessa en ollut vielä saanut lh-testiin positiivista tulosta. Follikkeli oli 20 x 23 mm ja limakalvo 11 mm, eli valmiilta muutoin näytti. Inseminaation yhteydessä tökättiin pregnyl, ja päästiin taas piinailemaan. Harmillisesti ovulaatiokivut iskivät vasta 35 tuntia inseminaatiosta eli seuraavana iltana. Lääkärin mukaan lähdetään oletuksesta että siittiöt säilyvät hedelmöityskykyisinä 2-3 vuorokautta, mutta jotenkin toivoisin tarkempaa ajoitusta.

Toinen asia, joka jäi hämäämään, oli siittiöiden määrä. A + B liikkuvia oli yhteensä 3,3 miljoonaa. Tämänkin lääkäri sanoi olevan hyvä. Aiemmat luvut ovat olleet 8 milj. ja 6,12 milj. Enpä tietysti näistä niin tarkkaan tiedä, ja kaikki nettipalstat sekoittavat päätä entisestään, kun vertaillaan ihan eri lukuja.

Ellei tärppiä nyt tule, on pieni tauko hoidoista ihan tervetullut. Olen kokenut todella stressaavana aikataulujen sovittamisen omiin töihini, työaika kun on täysin sama kuin klinikan aukioloaika. Siinä on saanut omaa kalenteria rukata aivot solmussa moneen kertaan. Toivotaan, että tällä kaikella on onnellinen loppu, ja meidän perheessä vielä joskus kolmas ihmisjäsen.

Poas

Yksi lohduton viiva viime sunnuntaina dpo 13 (tai 12, ainakin dpiui 13!). Oikea testipäivä olisi ollut maanantai, mutta sunnuntai tuntui paremmalta päivältä pettyä. Ulpu yritti olla toiveikkaampi. Sanoi, ettei raskauden kai vielä tarvitsisikaan näkyä. Sekin on varmasti totta -jonkun kohdalla. Minä taas odottelen menkkoja saapuvaksi huomenna tai viimeistään ylihuomenna. Pitkä luteaalivaihe on hyvä juttu, mutta tässä kohtaa tuo helposti turhaa toivoa. Pääseepähän joka kierrolla testailemaan. Tunnistan itsessäni hyvin poas (pee-on-a-stick)-addiktin. Instagram toimitti urbaanin sanakirjan virkaa.

Rahatilanne pakottaa nyt miettimään tulevia suunnitelmia. Meidän taloudessa on kuitenkin van yksi työssäkäyvä ja yksi täysipäiväinen opiskelija, jolle tukia heruu 250 euroa kuukaudessa. Kokeillaan vielä inssi numero 3, ja sen jälkeen pidetään taukoa pari kiertoa. Niin että tämän vuoden puolella siis tehdään vielä yksi inssi. Ellei tulosta tule, olisi sitten mahdollista jatkaa inssejä ensi vuoden puolella. pelottava ajatus, että mitä jos ei seuraavatkaan kolme tuota tulosta. Mutta se on kai jo liian pitkälle menevää murehtimista.

Viikko vielä

8 päivää inseminaatiosta ja kaiketi myös ovulaatiosta. Ensi maanantaina tulee kaksi viikkoa täyteen, ja lupa testata. Minähän ennakoin jo haluani aikaisempaan testaamiseen ja itse asiassa testasin tänään! Tarkoituksena oli siis nähdä, ettei irrotuspiikki ole enää nähtävissä. Ei ollut, kun 10 iu-herkkyyksisellä halpistestillä tikutin. Oireita ei ole, mutta tuskin siltikään maltan odottaa viikonlopun yli testaamista. Sunnuntaiaamuna 12/13 dpo voisi olla jo ihan järjellinen hetki.

Fiilikset onnistumisesta vaihtelee laidasta laitaan. Varsinkin nyt vielä, kun oireita ei olisi voinut odottaakaan. Ollaan Ulpun kanssa oltu puhumatta piinailusta, mikä on ollut hyvä. Luulen, että se on omalla kohdalla vähän hillinnyt tuumailua ja spekulointia. Muutaman kerran olen saanut itseni kiinni suunnittelemasta seuraavan kierron mahdollista ovulaatiopäivää ja inseminaatiota...

Taas piinaillaan

Viime viikon torstaina kp 11 kävin ultrassa, jossa näkyi samassa munasarjassa 15 mm ja 16 mm follikkelit. Hienosti siis kasvaneet, mutta pahasti näytti siltä, että ovulaatio osuu viikonlopulle. Tehtiin suunnitelma, että pe, la ja su otin kunakin päivänä ibuprofeenia 600 mg munarakkulan kasvua ja ovulaatiota hidastamaan. Viikonlopun ajan testailin ovulaatiota 2 kertaa vuorokaudessa.


Ja sehän toimi! Maanantaiaamuna kp 15 vasta ovulaatiotesti oli ehkä-positiivinen. Viivat olivat suunnilleen samanvahvuiset, mutta olikohan testiviiva varmasti yhtä vahva? Mieltä olisi rauhoittanut varmaan digitesti, mutta sellaista ei ollut valmiina. Selvästi kuitenkin lh-taso oli kohonnut, kerran selkeä muutos testissä näkyi tarkkaan pitoisuuteen sen enempää nyt juuttumatta.

Maanantaiaamulle oli joka tapauksessa sovittu ultra, ja siellä paljastuikin 20 x 29 mm:n rakkula, eli olisiko se siis keskimäärin 25 mm. Lääkäri oli sitä mieltä, että tehdään inssi samana päivänä, kun kerran follikkeli on jo niin mahtavan kokoinen ja ehkä-plussakin testissä. Aamupäivän puolella ajelin töistä vielä takaisin klinikalle inseminaatioon. Varmuudeksi ja mahdollista raskauden alkua tukemaan otin myös tarjotun Pregnyl-annoksen. Sen avulla tai ehkäpä muutenkin iltapäivällä lh-testi oli kirkuvan kyseenalaistamattoman positiivinen. Seuraavana aamuna päättelin lämmöistä ja limoista (sorry tmi) ovulaation tapahtuneen yön aikana viimeistään.  Eli ihan ok ajoitus!


Sellaista mietin, että voiko follikkeli olla liian suuri? Ylikypsä tai jotain. Viimeksikin follikkeli oli ehtinyt kasvaa 24 mm:n kokoiseksi eikä lh-testi ollut vielä positiivinen. Normaalisti kai rakkulan  koko sen puhjetessa on 20-24 mm.

Eka nega

Tänään 13 dpo (14 päivää inssistä) tehtiin ensimmäinen raskaustesti, päivällä 4 tunnin pidättämisen jälkeen. Yksi viiva, ei voittoa. Seuraavalle kierrokselle. Menkat saa tulla. Perjantain kunniaksi otan oluen ja istutan itseni netflixin ääreen.

Oireiden kuvittelua

Dpo 11, oireita ei ole. Ei edes kuvittelemalla! Tai no, tänään paukahti huuleen herpesrakkula ensimmäisen kerran pariin vuoteen. Optimisti saattaisi uskoa sen oireeksi. Mä uskon sen syksyn merkiksi ja kuivien huulten aiheuttamaksi. Jotenkin vahvat fiilikset, että en olisi raskaana, vaikka järki sanoo, ettei sitä vielä voi tietää. Että edelleen on lääkärin maalailema 20 % mahdollisuus raskauteen. 80% mahdollisuus, etten ole raskaana... Niin.


Pakko sanoa, ettei pää voi tällaista kovin montaa kertaa kestää. Hatunnosto niille, joilla on yrityskiertoja kertynyt.

Pikkupäivitys

Inseminaatioon pääsin samana päivänä, kun tein viimeisimmän postauksen. Lääkäri kutsui ultraan, jossa näkyi 24 mm:n follikkeli. Vajaan kahden tunnin päästä palasin pöydälle inseminaatioon ja sain vatsanahkaani irroituspiikin Pregnyl 5000 IU. Nyt siis piinaillaan jo kuudes päivä inseminaatiosta. Vaikka kaipa itse ovulaatio tapahtui myöhemmin, luultavimmin lauantain aikana. Itse en ovulaatiotuntemuksia saanut kiinni tässä kierrossa.

Perjantaipaniikki

Kontrolli pettää! Lh-huippu ei vielä tänäänkään kp 13 ole näkyvissä testeissä. Nyt on perjantai, klinikka kiinni viikonlopun. Soitin klinikalle tuloksen, siellä kätilö nyt konsultoi lääkäriä jatkosuunnitelmasta. Harmittaa.

Tuubat auki tulevaan!

Pessimisti ei taaskaan pettynyt! Kiertopäivän 10 ultrauksessa oikealla puolella suurin munarakkula oli 14 mm:n kokoinen ja vasemmalla oli selvästi johtavaksi munarakkulaksi valikoitunut 15 mm:n rakkula. Tämän perusteella lääkäri epäili ovulaation ja siis inseminaation tapahtuvan kierron päivänä 12 tai 13. Eli melko lyhyt kierto taas tulossa, kuten kesän ajan on ollutkin. Itse stressaantuneena ja ylivirittyneenä kehon tuntemuksiin uumoilin, ettei vielä olisi munasarjoissa tapahtunut juuri mitään. Vuosi sitten ensimmäisellä yrityskierrolla kun ovulaatiotestiin ilmestyi plussa vasta kp 21.


Munanjohtimien aukiolotutkimus tehtiin sen kummempia ihmettelemättä. Olin ottanut sekä parasetamolia että ibuprofeenia edeltävästi. Ehkä hieman liioittelua, niin ajattelin jälkeenpäin. Se oli nopeasti ohi. Tuubat olivat hienosti auki, kuulemma hoitaja ei olisi helpommalla voinut päästä. Katetrin laitto tuntui karmeimmilta kuukautiskivuilta. Pelkäsin tutkimuksesta seuraavan hartiapistosta tai muuta jälkikipua, kun töihin oli vielä mentävä, mutta tutkimuksen jälkeen ei mitään tuntemuksia ollut. Kokonaisuudessaan tutkimus kesti ehkä kolme minuuttia, ja tässäkin arviossa saattaa olla mukana pieni aika-arviota vääristävä epämukavuuslisä.


Nyt jännätään. Tänään kp 11 ovulaatiotesti oli negatiivinen. Käskivät soittaa tuloksen joka päivä klinikalle. Töiden puolesta toivon, että inseminaatio osuisi perjantaille (kp 13). Tosin lääkäri epäili, että ehkä olisi tarpeen ultrata uudestaan kp 12, ellei testi ole silloin positiivinen. Kuulemma stressi voi jotenkin estää luteinisoivan hormonin konsentroitumisen virtsaan, jolloin plussa jäisi saamatta. Olisihan se inhottavaa, jos hyvä ovulaatio menisi hukkaan sen vuoksi!

Tapahtuu

Elokuu saapui. Kuukautiset myös, eli aika soittaa klinikalle. Sovitusti soitin, ja varattiin aika ultraan kiertopäivälle 10. Mahdollisesti siinä samalla tehdään aukiolotutkimus. Olen hieman kahden vaiheilla,haluanko tutkimusta. Mitään syytä olettaa munatorvien olevan tukossa ei ole. Toisaalta rahanmeno on sellaisessa suuruusluokassa, että kaikki mahdolliset esteet haluaisin kartoittaa ja eliminoida. Vaikea päätös. Toivottavasti keskustelu ultraavan lääkärin kanssa auttaa. Mitä mietteitä teillä muilla on munatorvien aukiolotutkimukseen liittyen?

Siittöistä on tehty varaus. Jännittävää. Ehkä jo tässä kuussa päästään ensimmäiseen inseminaatioon klinikalla. Arvaamaton kiertoni saattaa tietysti heittää ovulaation viikonlopulle, jolloin kierto menee ohi, mutta sitä on mahdotonta ennustaa. Sen verran vahtelevat syklit ovat olleet viimeisen vuoden ajan. Ovulaatio kuitenkinon joka kierrossa tapahtunut, ja sen olen saanut tikulla kiinni tai muutoin tunnistanut ja keskimäärin 16 päivää ovulaatiosta (15-17) on alkanut aina uusi kierto.

Nyt tapahtuu. Vaikka ensimmäinen yrityskierto oli jo vuosi sitten, ja asia ollut mielessä paljon kauemmin, tuntuu että tämä hetki tuli todella nopeasti. Miten nyt ollaan aivan ensimmäisen klinikkainssin edellä? Huomaan, että ajattalen jotenkin klinikkainseminaatiossa olevan merkittävästi paremmat mahdollisuudet onnistua. Järjellä ajatellen, ero ei ole tilastollisesti kovin suuri. Jonkinlaista turvaa hoitoihin liittyvä kontrolli kuitenkin tuo. Kontrollin tarpeisena päsmärinä nautin tästä fiiliksestä todella! :D

Eka kerta

Eka kerta, nimittäin klinikalla. Käytiin samalla kerralla lääkärin luona ja psykologilla lahjasoluneuvonnassa. Lääkärillää todettiin, että päällisin puolin kaikki näyttää oikein hyvältä. Normaalin muotoinen kohtu, aktiivisen näköinen munasarja, ja toisessa munasarjassa pullisteli n. 2 sentin munarakkula eli juuri muuta siitä puolesta ei nähty. Myöhemmin samana päivänä uskon tunteneeni ovulaation, kuten useimmiten tunnenkin. Kierto on hieman epäsäännöllinen, mutta tulee aina normaalin rajoissa ja ovulaation olen aina saanut testeillä kiinni. Selvää siis on, että inseminaatiolla lähdetään yrittämään ja luonnolliseen kiertoon. Odottelemaan joudutaan yritystä elokuun lopulle, sillä nyt tulisi liian kiire heti seuraavaan kiertoon ja sitten on klinikan kesätauko. Lisäksi luonnolliseen kiertoon inseminaatiota tehtäessä voi kiertoja menna ohi, jos ovulaatio ajoittuu viikonloppuun. Eipä se haittaa, mieli on oikein rauhallinen kun on etenemissuunnitelma. Nyt on sitten hyvää aikaa käydä verikokeissa ja papa-kokeessa. Lähimmässä labrassa ajattelin molemmissa käydä. Verikoelähetteessä oli kilpirauhasarvot ja AMH, joka kertoo munasarjojen tilanteesta. Papa-koe oli lähinnä suositus, mutta haluan siinä käydä. Vähän suututtaa, että omassa kunnassa papa-seulonnat tehdään ensimmäisen kerran 30-vuotiaana, kun toisissa kunnissa kutsutaan seulassa jo 25-vuotiaat. Itse jään siihen väliin ikäni puolesta. Klinikalla papa maksaisi 40 euroa, ilman lähetettä lähimmässä laboratoriossa 39 euroa. Voisin tietysti varata ajan omalääkärille ja pyytää lähetteen, niin säästäisin n. 20 euroa tk-käyntimaksun jälkeen. En jaksa. Varasin lähilabraan ajan.

Psykologilla käynti oli todella hyvä kokemus ja auttoi meitä pariskuntana kommunikoimaan paremmin lapsen hankkimiseen liittyvistä toiveista ja peloista. Itse lahjasoluneuvontaa oli puolentoista tunnin käynnistä maksimissaan 15 minuuttia. Minusta oli todella hienoa, että psykologikäynnillä voitiin keskittyä siihen, mikä meille on tärkeintä ja auttaa meitä, eikä menty sitä neuvontasettiä vakiokaavalla. Kuitenkin naisparina on se etu, ettei ole lähtökohtaisesti mahdollistakaan salata lapselta tai lähipiiriltä lapsen geenien alkuperää. Tällaiseen keskusteluun ei siis tarvinnut sen syvemmin lähteä. Psykologi kertoi, että luovuttajat käyvät läpi terveyskyselyn ja keskustelun psykologin kanssa. Keskustelussa varmistutaan mm. siitä että lahjoittajat tietävät mahdollisten sukusoluista syntyneiden lasten voivan ottaa yhteyttä 18-vuotta täytettyään. Psykologin mukaan luovuttajat ovat valmiita vastaamaan mahdollisiin lapsen kysymyksiin alkuperästään, mikäli niitä aikanaan nousee. Minulle tämä kuulostaa tärkeältä, koska uskon että haluaisin tietää geneettisestä taustastani jotain, jos olisin itse saanut alkuni lahjoitetuilla sukusoluilla, ja sukusolujen lahjoittaja olisi mahdollista selvittää. Kotimaista luovuttajaa ollaan ajateltu tämänkin takia, että lapsella on parempi mahdollisuus selvittää joskus luovuttaja niin halutessaan. Kotimaisia soluja on kuulemma myös hyvin saatavilla tällä hetkellä.

Hyvillä mielin palataan elokuussa klinikalle ja päästään etenemään. Sitä ennen on ihana kesä edessä! Rakastan aurinkoa. Rakastan mun työtä. Rakastan Ulpua. Rakastan kaikkia kivoja blogityyppejä, jotka jakavat omaa matkaansa lapsiprojektissa.

Alkoi jännittää

Ihan pian on ensimmäinen käynti klinikalle. Samalla kerralle varattiin lääkärikäynti ja psykologin aika. Mua jännittää! Vielä ei ole varmuutta, milloin oltaisiin valmiita tekemään ensimmäinen hoito, mutta pelkkä mahdollisuus siihen on kutkuttava. Kummaa, kun tällaista tunnetta ei ollut silloin kun koti-inseminaatioilla yritettiin. Ehkä se kliininen lisä tuo tämän jänityksen. Hui hoi, melkein pelottaa. On jotenkin sellainen pelko, että siellä tuomittaisiin epäkelvoksi vanhemmaksi. En edes tiedä, miksi. Olen kyllä lukenut, että muillakin on ollut samanlaisia pelkoja. Eihän vanhemmuustaitoja voi ennustaa ennen kuin on vanhempi. Ja siltikin jossain sisuksissa pieni ilkeä peikko sanoo, ettei kai nyt kukaan lääkäri halua olla osallinen tähän soppaan. Ja varmasti haluaa! Katsotaan käynnin jälkeen.

Äidit ja lapset

Mulla ei ole lasta, mutta äiti mulla on. Äiti, jonka vuoksi olen elänyt traumaattisen lapsuuden (eikä se lapsuuteen loppunut). Äiti, jonka puolesta yhä pelkään. Äiti, jonka olemassaolo ahdistaa ja yhtä paljon ahdistaa se, että äiti ei aina halua olla olemassa. Pelottaa, että äitinä tulen muistuttamaan omaa äitiäni yhtään millään tavalla. Pelottaa, ettei musta ikinä tule äitiä.

Tämä on ollut vaikea sunnuntai.

Eilen vietettiin lapsettomien lauantaita. Hyvä, että on lapsettomien päivä, jolloin tuodaan esiin se, mitä lapsettomuus on ja miltä se tuntuu. Koen kuitenkin aina äitienpäivää edeltävän päivän ajankohtana ärsyttävän provokatiivisena. Itse olen loputtoman katkera siitä, että mulla ei ole ihanaa äitiä, jolle viedä kukkia tai kakkua. Lisäksi koen katkeruutta siitä, että mulla ei ole lapsia ja monilla muilla on noin vain hups. Silti en pääse siitä ajatuksesta, että lapsettomien lauantain ajankohta olisi päätetty, jotta syyllistettäisiin täysin sydämin äitienpäivää juhlivia. Ikään kuin jonkun ajatuksen pitäisi sitä ihmisten riemua himmentää. Enää voitaisiin vain lisätä huomiseksi äidittömien maanantai, ettei kukaan vahingossakaan muistelisi huomenna mukavaa äidin tai lasten kanssa vietettyä juhlaa ilman pistoa sydämessään.

Katkeruuteni näkyy ja kuuluu tänään. Pahoitan ehkä jonkun mielen. Tänään kaikki ovat typeriä; lapsettomat ja lapselliset, äidit ja lapset ja äidittömät lapset. Tämä on ollut vaikea sunnuntai. 

Tein sen sen tein

Varasin ajan ensikäynnille klinikalle. Tosin vasta kuukauden päähän eikä siitäkään ole varmuutta, että saan/saadaan työt järjestettyä hyvin. Ajattelin kuitenkin, että sitten kun inseminaatio klinikalla on ajankohtainen, niin siitä tulee säätämistä töihin sitten joka tapauksessa. Tällä ensikäynnillä taas ei ole samalla tavalla kiirettä eikä niin väliä, että päivä on juuri tietty, niin enpä nyt ala muokkaamaan työkalenteriani sen mukaan, kun ei pakko ole. Miten muuten, onko hyödyllistä varata ensikäynti lääkärille johonkin tiettyyn kohtaan kiertoa? Varasin sen nyt vähän ennen oletettua ovulaatiota, koska ajattelin, että siinä joka tapauksessa ultratessa nähtäisiin sitten toivottavasti hienosti munasoluja kasvatteleva munasarja. :D Te, joilla on kokemusta, onko tässä mitään järkeä vai olisiko joku muu ajankohta ollut hyödyllinen tai muuten perusteltu?

Päivätyö ja klinikkahoidot

Miten ihmeessä pääsee klinikalle hoitoihin, kun on juuri aloittanut uudessa 8-16 päivätyössä!?

Tein mielestäni hyvän ja rohkean päätöksen, ja otinkin vastaan toisen, paremmin osaamistani ja koulutustani vastaavan työn. Kyseessä on lyhyempi sijaisuus, mutta voi kuinka onnellinen olen mieluisasta työstä, jossa koen saavani haastaa itseäni ja oppia juuri niitä asioita, joita haluan! Tuntuu, että urani on menossa oikeaan suuntaan.

Haasteita perheprojektiin tämä työ tuo mukanaan. Miten olette päivätyöläiset saaneet järjestettyä klinikalla käynnit, kun hoidot ovat olleet ajankohtaiset? Nyt tuntuu vaikealta saada edes ensi käyntiä varatuksi, kun on kova tarve näyttää osaavansa ja olevansa rautainen ammattilainen. Voi pöh. Haluanko nyt vaan liikaa asioita samaan aikaan?

Jatketaankos

Ollaan Ulpun kanssa käyty sen verran keskustelua, että päätöksiäkin on syntynyt. Nimittäin sellainen päätös, että meidän lapsenhankinta jatkuu klinikalla, klinikan luovutettuja siittiöitä käyttäen. Todella oltaisiin toivottu, että lapsi olisi saanut alkunsa jo viime syksyn aikana tutun luovuttajan kanssa. Näin jälkeenpäin uskalletaan molemmat sanoa, että yrittäminen oman luovuttajan kanssa oli suuren suuri stressi. Sitä se on varmasti klinikallakin, mutta säästytään siltä huolelta, kuinka saadaan sovitettua kolmen ihmisen aikataulut yksiin. Säästytään vähintään puoli päivää vievältä matkaamiselta. Säästytään monelta epävarmuustekijältä. Toivon, että piinapäivät on erilaiset, kun on ainakin varma tieto siitä, että raskautumisen edellytykset ovat kunnossa. Ovulaatio tapahtuu ja hyviä siittiöitä on matkaamassa samoilla nurkilla.


Taloudellinen puoli on sitten toinen juttu. Totuus on, ettei rahaa oikeastaan olisi. Kituuttamiseksi menee eläminen eikä ehkä mahdollisuutta ole ihan joka kiertoon yrittää. Meistä kuitenkin toinen opiskelee ja kummankaan ammatissa ei palkoilla juhlita. Säästöjäkään ei ole, koska aloitan vasta ensimmäisessä täysipäiväisessä työssä valmistumisen jälkeen. (joo, ikuisuusopiskelijat täällä hei!)
Hoitojen aloittamista en haluaisi viivyttää, koska kuka tietää, jos raskautumisessa onkin ongelmia tai raskautumista vaikeuttavia tekijöitä ilmaantuisi piankin. Blogeja kolunneena olen tajunnut, ettei raskaaksi tuleminen todellakaan ole itsestäänselvyys. Olkoonkin että 28-vuotiaana olen vielä suhteellisen nuori. Ei tästä silti pikä matka ole kolmeen kymppiin, jolloin hedelmällisyys tutkitusti alkaa laskea nopeammin, varsinkaan jos raskaaksi tuleminen kestää.


Vielä yksi asia. Ensimmäisen kerran tunsin katkeruutta kuullessani koulukaverin odotusuutisesta. En pidä siitä tunteesta.

Terveisiä tauolta

Elämä rullaa mukavasti eteenpäin. Tehtiin päätös muuttaa 60 neliöiseen kaksioon, vaikka vauva on haaveissa. Kyllä tänne vauva sopii, ne vaan kasvaa nopiaan. Meidän asunto on ihana, ja tuntuu jo aivan kodilta parin viikon jälkeen. Sijainti on keskeisempi ja siitä nautitaan molemmat. Kulkeminen töihin ja kouluun on meillä molemmilla Ulpun kanssa helpottunut. Sain työpaikan, jossa on tarjolla töitä täysiaikaisesti näillä näkymin reilusti yli vuodeksi. Kyseessä on äitiysloman sijaisuus ja siihen lomailevan mamman lomat päälle. Pääsisinpä itsekin vielä joskus äitiyslomailemaan. Vakaat tulot kyllä auttaa projektissa eteenpäin! Mulla olisi jo hirveä hinku ottaa klinikalle yhteyttä. Toisaalta olisin mieluusti jatkamassa yritystä oman tutun luovuttajan kanssa. Vauvakuume on taas heräillyt toden teolla... Taisihan se tässä kaksi kuukautta pysyä aisoissa...

Jäihin

Emme ole raskaana. Voi pahus. Menkat tuli ajallaan 16 dpo. En ehkä osaa olla sen pettyneempi kuin muidenkaan kiertojen kohdalla. Oon jotenkin työstänyt mielessäni tätä asiaa koko yrityksen ajan. Kun eihän tämä ole loppu! Tämä oli ensimmäinen erä. Eikä ikä ihan vielä paina.Vauvanpuuhaus joutuu nyt hetkeksi sivuun odottamaan seuraavaa otollista aikaa.

Onneksi keväälle on paljon uutta ja erilaista luvassa. Ensimmäisenä nyt päästään keskittymään muuttoon. Ollaan molemmat aika innoissamme ihanasta uudesta kodista.

Kääks

Mä en uskalla testata! Ihan kamala tunne, Mielessä on vaan, että nyt kun testaan sen negan, niin en tiedä milloin seuraavan kerran saan edes kuvitella olevani raskaana.

Inhoan myös sitä säälittävää toivon hitusta, joka jää elämään vielä negatiivisen testin jälkeen menkkojen alkuun saakka. Se on tuttu edelliseltä kierrolta, joka jouluaattona lässähti menkkojen alkaessa. Jotenkin sitä vaan jää mielensä perukoilla leikittelemään ajatuksella, että jospa kuitenkin olisi vielä mahdollisuus, jospa testi olisi ollut liian aikainen näyttäykseen raskautta. Sitten soimaan itseäni siitä, että kuinka minä, näin mahdottoman järkevä ihminen, edes ajattelen vielä moista mahdollisuutta. Tältä itseni moittimiselta säästyn, kun venytän testaamista niin pitkälle, että ajattelen tuloksen olevan luotettava. Milloinkohan se on? Tänään on 12 dpo, Milloin testien pitäisi näyttää LUOTETTAVASTI alkanut raskaus?

Oireista en osaa sanoa mitään. Olen oikeastaan aika ylpeä siitä, kuinka vähän olen niitä kuvitellut tällä kertaa.

Viimeinen piina

Piinapäivät pärähti päälle! Ovulaatio oli kaikkien merkkien mukaan eilen. Väittäisin jopa, että voin kertoa ovulaation ajankohdan parin tunnin tarkkuudella. Erilaista tässä kierrossa on se, että päästiin tekemään inseminaatio kahteen kertaan. Toinen kerta oli kolme päivää ennen ovulaatiota ja jälkimmäinen ovulaatiota edeltävänä päivänä. Ajoituksen pitäisi siis olla paras mahdollinen, ja ovulaatiokin tuli keskimääräisen kierron pituuden mukaan. Odotukset on pelottavan korkealla. Täytyy muistutella itseään, että mahikset onnistua on joka tapauksessa korkeintaan yksi neljästä,

Kyseessä on nyt viimeinen yrityskierto vähään aikaan. Tämän jälkeen tulee useampi taukokuukausi. Selvää on, että yritys tulee jatkumaan. Saattaa olla, että suuntaamme klinikalle tai sitten jakamme oman luovuttajan kanssa. Ehdoton raja itselläni on, että vuoden sisään on taas yritys aktiivisesti käynnissä! Katsotaan mitä vuosi tuo tullessaan, ja millaiseksi meidän yritystaival muotoutuu.

Ennen kaikkea, toivotaan että kahden viikon päästä saataisiin plussauutisia. Piinaavimmat piinaviikot edessä, apua!

Tilaa pienelle?

Uuteen vuoteen lähdetään yrittämään vauvaa rennommalla meiningillä. Syksy on mennyt harjoitellessa. Mulla on sellainen olo, että olen nyt oppinut kroppani kiemurat jokseenkin hyvin ja voin oikeasti luottaa siihen, että kroppani tekee, mitä sen kuuluukin. Jospa nyt inssien ajoittaminen onnistuisi pienemmällä stressillä. Jos raskaus ei pian ala koti-inseminatioilla, on seuraava askel klinikka, mutta sen aika on vasta loppuvuoden puolella. Pieni tauko on varmasti tervetullut, kunhan nyt vielä kierto tai pari yritetään. Ihan muutaman päivän sisään olisi taas inseminaatio käsillä!

Uusi vuosi alkoi meillä lopun väsyneenä asuintalomme rauhattomuuteen ja ympäristön häiriöihin. Meno on ollut villiä jo jonkin aikaa ja kerrostaloomme onkin hankittu vartiointiliike tuomaan turvaa. Tähän päälle ylläkerran naapurin vahva kanta-askellus ja jokaöinen steppailu, joka on syönyt hermoja jo vuoden päivät, niin johan alkoi ajatus muutosta olla valmis. Haikea on mieli silti, koska asuntoon olemme olleet tyytyväisiä. Talo ja asuinalue ovat myös olleet mieluisia viime aikoihin saakka.

Mahdollisen vauvan tulon suhteen meillä on ollut ajatus, että tässä asunnossa mahduttaisiin ainakin vauva-aika elämään. Mutta millaiseen asuntoon muuttaisimme, jos päätämme muuttaa piankin? Kuinka paljon tilaa lapsi tarvitsee? Meidän kanssahan lapsi tulee tilan jakamaan. Minkä ikäisenä oma huone tulee kysymykseen? Voisiko pienen lapsen nukkumasopin sijoittaa tarvittaessa esimerkiksi olohuoneen nurkkaan, jos eri huoneissa nukkuminen tuntuisi meillle oikealta vaihtoehdolta? Suuri kysymys on tietysti myös se, tuleeko meille lasta, ja milloin tulee, jos on tullakseen. 

Meitä sykähdyttävältä alueelta olisi nyt vuokrakaksioita tarjolla hyvin. Yhtä asuntoa käytiin jo katsomassa, ja muutto alkoi tuntua lähitulevaisuuden projektilta. Monta asiaa on mietittävänä ja järjesteltävänä. Yksi pähkinöistä on, kuinka kauan kaksi naista ja lapsi sopivat elämään tilavassa (n. 60 m*2) kaksiossa. Juurikaan nykyistä suurempi asunto ei nyt tunnu vaihtoehdolta, kun tulevaisuuden kuviot ovat arvaamattomat useallakin elämän osa-alueella. Olisi mahtavaa kuulla ajatuksia ja kokemuksia tilan tarpeesta. 

Onnea vuoteen 2017 lukijoille! Kiitos blogiyhteisöstä, johon olen päässyt ihanasti mukaan jo lyhyessä ajassa. Olette huipputyyppejä!