maanantai 5. joulukuuta 2016

Napakymppi kierroksella 4

Tässä ollaan taas! Neljäs yritys käynnissä.

Aiemmasta uhostani huolimatta Ulpu ei päässyt vauvantekoon mukaan. Pidin parhaani mukaan Ulpun menossa mukana kuvaviestein. Onneksi hänellä oli myös mukava syy olla muualla ystäviensä seurassa, joten toivon ettei tilanne ollut hänelle rankka. Vaikka kyllä me molemmat olisimme mieluummin olleet yhdessä inseminaatioreissulla. Täytyy sanoa, että itse toimitus on ollut mukavampi niillä kerroilla kun olen voinut vaan ottaa rennosti ja antaa toisen hoitaa värkkäilyt. ;) Toisaalta, parempi on, että tämä projekti ei ole koko elämä, ja muutakin voi suunnitella. Etenkin kun kuukautiskierrot on nyt olleet arvaamattomia pituudeltaan.

Inseminaatio on siis tehty eilen, ja tänään ovulaatiotesti näyttää plussaa. Ajoitus osui kerrankin juuri napakymppiin. Jes! Mulla on muutenkin tästä kierrosta toiveikas olo. Hassua, jännittää jotenkin erityisen paljon. Tuntuu, että tämä yritys olisi tullut jotenkin erityisen nopeasti, vaikkei elämässä ole ollut mitään erityistä meneillään. Jaa. Kai se normaali 29 päivän kierto vaan hujahtaa hetkessä.

Iiks, miten jännää. Ennen joulua tiedetään jo, miten käy. Nyt Pukkeli-ukkeli pliis!

1 kommentti:

  1. Voi jospa tää ois nyt teijän ja meijän kierto ja saatais ennen joulua ihanat joululahjat :)

    VastaaPoista