Negatiivinen testi, tänään on 17 dpo. Menkkoja ei näy. Toissapäivänä oli tuntemuksia, että menkat olisi tuloillaan, mutta ei. Odotin niitä alkaviksi 15-16 dpo aikaisempien kiertojen perusteella. Olisin halunnut odottaa vielä huomiseen testaamisen kanssa, silloin menkat olisi 2 päivää myöhässä. Tänään lähdetään joulureissukiertueelle, niin ajateltiin, että parempi hoitaa testin teko ennen lähtöä. Aiemman negan testasin jo 12 dpo, ja silloin päätin vain odotella kuukautisia. Ulpu on myös sitä kastia, että odottaa mieluummin menkkojen saapumista tai saapumatta jäämistä. Eiköhän menkat sieltä puske tän päivän aikana.
edit. jouluaattona 18 dpo tuli joulupukki ja menkat iltapäivän puolella
Kuis teil on käynyt?
VastaaPoistaJouluaattona alkoi menkat. Alkoi siis vasta 18 dpo. Inhottavaa, kun alkoi jo miettiä, että mitä jos sittenkin, vaikka testi oli selvästi nega. :(
Poistaymmärrän tunteen..
VastaaPoista