keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Oireita

Ennen raskauden alkua olin täysin vakuuttunut siitä, että olo olisi kerrassaan kummallisen erilainen, jos raskaus alkaisi. Huomenna tulee täyteen 10 + 0 viikkoa ja tähän mennessä olen kummastellut oireettomuutta ja ehtinyt kyllästyä myöhemmin ilmenneisiin oireisiin.


Viikot - 6+
Haloo! Missä oireet. Testissä on hieno viiva ja testailen joka toinen päivä uskoakseni, että raskaus on alkanut. Ulpu pyytää rahoittumaan, mutta minä rauhattomana tökin tissejäni, joissa ei ole mitään erilaista kuin ennen. Johan on! Myöhemmin alkuraskauden ultrassa saan lääkäriltä armahduksen, kun hän kertoo, että tekemäni n. 5 raskaustestiä on hyvinkin keskimääräinen luku tehtyjä testejä heidän klinikallaan raskautuneiden kesken. Hä hä.


Viikot 6+1 - 8+ jotakin
Huonoa tekee. Kuin loppumaton matkapahoinvointi. Matkaksi riittää aamuisin kyljen kääntäminen. Pian opin, että jatkuva syöminen pitää etovan olon kurissa. Ja minähän syön. Koko ajan. Syön aamupalan, aamun välipalan, lounaan, iltäpäivän välipalan, päivällisen ja iltapalan. Ja työpäivän ajan lisäksi vähintään tunnin välein jotakin pientä suolaista. Suolakeksejä kuluu! Kaiken on oltava suolaista. Makea ei maistu, mikä on minulle ennenkuulumatonta. Oksentaa ei ole tarvinnut, eikä saikkua ottaa. Ylpeänä tästä mussutan suolakeksejäni tyytyväisenä.


Nähdään rusina ultrassa. Tämähän on totta! Tissit on tavalliset. Tuntuu, että minua on huijattu tissitarinoilla.


8+0 - 9+6
Väsyttää. Nukahdan nykyisin helposti, mikä on hyväkin asia, koska tavallisesti olen kova stressaamaan ja nukahtaminen on vaikeaa. Viikonloppuna päiväunet on ihan huippu juttu! Arki-iltoina olen tyytyväinen jos saan tiskit hoidettua ja käytyä suihkussa. Sohva on mukava. Etova olo on menossa mukana. En enää jaksa, kun 1 1/2 tunnin tiimipalaveri töissä on tuskaa etovan olon vuoksi. Tissit! Ne on ehkä hieman suuremmat. Ei kai ihmekään, sillä ensimmäinen neuvolakäynti paljastaa painon nousseen 4 kiloa... Kiitti suolakeksit! Tosin neuvolatäti ymmärtää. Sanoo, ettei juuri oikeanlainen ravitsemus ole vielä kovinkaan tärkeää, toisella kolmanneksella sitten. Pelottaa minkälaiseksi tankkeriksi tämän raskauden aikana ehdinkään kasvaa. Melkoisen kookas kun olen naiseksi muutenkin.

1 kommentti:

  1. Kiva kuulla kuulumisia :)
    Mut todellakin, syö nyt sitä mikä vaan vähääkään menee alas. Mä elin alussa hapankorpulla ja mehukeitolla :D ja jos käytät vitamiini-lisää, ja merkkinä sattuu olemaan minisunin mama, ota se mielummin illalla! Älä aamuisin, se on monelle aiheuttanut pahoinvointia (en siis puhu vaan omasta kokemuksesta) :)

    VastaaPoista