torstai 28. syyskuuta 2017

Taas piinaillaan

Viime viikon torstaina kp 11 kävin ultrassa, jossa näkyi samassa munasarjassa 15 mm ja 16 mm follikkelit. Hienosti siis kasvaneet, mutta pahasti näytti siltä, että ovulaatio osuu viikonlopulle. Tehtiin suunnitelma, että pe, la ja su otin kunakin päivänä ibuprofeenia 600 mg munarakkulan kasvua ja ovulaatiota hidastamaan. Viikonlopun ajan testailin ovulaatiota 2 kertaa vuorokaudessa.


Ja sehän toimi! Maanantaiaamuna kp 15 vasta ovulaatiotesti oli ehkä-positiivinen. Viivat olivat suunnilleen samanvahvuiset, mutta olikohan testiviiva varmasti yhtä vahva? Mieltä olisi rauhoittanut varmaan digitesti, mutta sellaista ei ollut valmiina. Selvästi kuitenkin lh-taso oli kohonnut, kerran selkeä muutos testissä näkyi tarkkaan pitoisuuteen sen enempää nyt juuttumatta.

Maanantaiaamulle oli joka tapauksessa sovittu ultra, ja siellä paljastuikin 20 x 29 mm:n rakkula, eli olisiko se siis keskimäärin 25 mm. Lääkäri oli sitä mieltä, että tehdään inssi samana päivänä, kun kerran follikkeli on jo niin mahtavan kokoinen ja ehkä-plussakin testissä. Aamupäivän puolella ajelin töistä vielä takaisin klinikalle inseminaatioon. Varmuudeksi ja mahdollista raskauden alkua tukemaan otin myös tarjotun Pregnyl-annoksen. Sen avulla tai ehkäpä muutenkin iltapäivällä lh-testi oli kirkuvan kyseenalaistamattoman positiivinen. Seuraavana aamuna päättelin lämmöistä ja limoista (sorry tmi) ovulaation tapahtuneen yön aikana viimeistään.  Eli ihan ok ajoitus!


Sellaista mietin, että voiko follikkeli olla liian suuri? Ylikypsä tai jotain. Viimeksikin follikkeli oli ehtinyt kasvaa 24 mm:n kokoiseksi eikä lh-testi ollut vielä positiivinen. Normaalisti kai rakkulan  koko sen puhjetessa on 20-24 mm.

2 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa!
    En ollut kuullutkaan, vippaskonstia hidastaa oviksen tuloa/follin kasvua buranalla, hyvä homma, että se tepsi :)

    VastaaPoista
  2. Mulle sanottiin, että folli voi olla ns. ylikypsä (kun mietin, onko omani liian pieniä), mutta silläkin on eroa, onko se kasvanut luomuna vai lääkkeiden avustuksella. Kuulemma luomuna folli on puhjetessa keskimäärin 20 mm. Ja eniten raskauksia alkaa välillä 17-22 mm, jos oikein muistan, mutta poikkeuksiahan on aina, sillä naisen keho ei ole mikään kone.

    Mulla raskaudet ovat siis alkaneet, kun folli on ollut vielä alle 20 mm inssin aikaan, mutta tiedän kyllä myös niitä, joilla on ollut toisinpäin. Ja kannattaa muistaa, että tieto lisää tuskaa! :) Harvapa sitä folliensa kokoa tietää, joten aina on mahdollisuus! Tsemppiä! :)

    VastaaPoista