Jatketaankos

Ollaan Ulpun kanssa käyty sen verran keskustelua, että päätöksiäkin on syntynyt. Nimittäin sellainen päätös, että meidän lapsenhankinta jatkuu klinikalla, klinikan luovutettuja siittiöitä käyttäen. Todella oltaisiin toivottu, että lapsi olisi saanut alkunsa jo viime syksyn aikana tutun luovuttajan kanssa. Näin jälkeenpäin uskalletaan molemmat sanoa, että yrittäminen oman luovuttajan kanssa oli suuren suuri stressi. Sitä se on varmasti klinikallakin, mutta säästytään siltä huolelta, kuinka saadaan sovitettua kolmen ihmisen aikataulut yksiin. Säästytään vähintään puoli päivää vievältä matkaamiselta. Säästytään monelta epävarmuustekijältä. Toivon, että piinapäivät on erilaiset, kun on ainakin varma tieto siitä, että raskautumisen edellytykset ovat kunnossa. Ovulaatio tapahtuu ja hyviä siittiöitä on matkaamassa samoilla nurkilla.


Taloudellinen puoli on sitten toinen juttu. Totuus on, ettei rahaa oikeastaan olisi. Kituuttamiseksi menee eläminen eikä ehkä mahdollisuutta ole ihan joka kiertoon yrittää. Meistä kuitenkin toinen opiskelee ja kummankaan ammatissa ei palkoilla juhlita. Säästöjäkään ei ole, koska aloitan vasta ensimmäisessä täysipäiväisessä työssä valmistumisen jälkeen. (joo, ikuisuusopiskelijat täällä hei!)
Hoitojen aloittamista en haluaisi viivyttää, koska kuka tietää, jos raskautumisessa onkin ongelmia tai raskautumista vaikeuttavia tekijöitä ilmaantuisi piankin. Blogeja kolunneena olen tajunnut, ettei raskaaksi tuleminen todellakaan ole itsestäänselvyys. Olkoonkin että 28-vuotiaana olen vielä suhteellisen nuori. Ei tästä silti pikä matka ole kolmeen kymppiin, jolloin hedelmällisyys tutkitusti alkaa laskea nopeammin, varsinkaan jos raskaaksi tuleminen kestää.


Vielä yksi asia. Ensimmäisen kerran tunsin katkeruutta kuullessani koulukaverin odotusuutisesta. En pidä siitä tunteesta.