Mä en uskalla testata! Ihan kamala tunne, Mielessä on vaan, että nyt kun testaan sen negan, niin en tiedä milloin seuraavan kerran saan edes kuvitella olevani raskaana.
Inhoan myös sitä säälittävää toivon hitusta, joka jää elämään vielä negatiivisen testin jälkeen menkkojen alkuun saakka. Se on tuttu edelliseltä kierrolta, joka jouluaattona lässähti menkkojen alkaessa. Jotenkin sitä vaan jää mielensä perukoilla leikittelemään ajatuksella, että jospa kuitenkin olisi vielä mahdollisuus, jospa testi olisi ollut liian aikainen näyttäykseen raskautta. Sitten soimaan itseäni siitä, että kuinka minä, näin mahdottoman järkevä ihminen, edes ajattelen vielä moista mahdollisuutta. Tältä itseni moittimiselta säästyn, kun venytän testaamista niin pitkälle, että ajattelen tuloksen olevan luotettava. Milloinkohan se on? Tänään on 12 dpo, Milloin testien pitäisi näyttää LUOTETTAVASTI alkanut raskaus?
Oireista en osaa sanoa mitään. Olen oikeastaan aika ylpeä siitä, kuinka vähän olen niitä kuvitellut tällä kertaa.
Tutun kuulloista, itse oon alkanut tekeen testejä jostain 10pvä eteen päin johki 15-16pvä jonka jälkeen aina oon pettynyt... Vaikka kuin toivoo ja elättelee toivetta. Välillä vielä menkkojen jälkeen ollut olo et jospa silti. menee jo ehkä hieman yli mutta sitä tunnetta on niin vaikea selittää. Jospa teil nyt onnistuisi! Ja sitä tunnetta tuntuu pahentavan kun tietää että yritys jää viimeiseksi, eikä tiedä milloin jatkuu.
VastaaPoistaItsellä plussa dpo14 ja vaimolla aikanaan dpo16. Molemmilla luteaalivaiheet 12-15vrk ja ihan normi kierrot. Vaimolla tasainen 27-29vrk ja mulla 29-34vrk.
VastaaPoistaVielä meillä dpo12 ei kummallakaan näkynyt mitään muuta kuin puhdasta negaa, siinä missä jotkut saa plussan jo dpo9.
Kiitos näistä. Koetan odotella sinne dpo 16 asti ainakin, jolloin mulla on tavallisimmin alkanut menkat.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista